Niin se vain meni, kesä. Ei pysähtynyt edes lomallani tähän etelä- suomeen, tai en minä ainakaan huomannut. Niin paljon touhua on kesään mahtunut. Motocrossikisat ne veivät tätä poppoota ympäri Suomea. 

Keväällä Isompi Puolikas pääsi ajamaan hyvän tiimin väreihin, pojalle se oli iso juttu. Kannusti taas yrittämään parhaansa, edustettava itsensä ja kerhonsa lisäksi myös tiimiä. Mielestäni tälläinen pienikin sopimus on junioreille tärkeä kannustin. Mutta, meidän kausi. En tiedä mitä tapahtui.

Isomman Puolikkaan harjoituksia Joutsassa.

Intoa ja luottamusta kauteen oli ladattu koko talvi. Ja se näytti hyvältä. Ensimmäinen kisa oli kotikisa. Kauden avaus on yleensä aina kylmä ja sateinen, nyt oli onneksi vain kylmä. Alkukankeutta oli näkyvissä, toisessa erässä keskeytys, mopo ei halunnut liikkua. Tässä vaiheessa kalusto päivitettiin vuotta uudemmaksi, eli tämän vuoden malliin, vihreessä merkissä pysyttiin. 

Seuraavana vuorossa oli Iisalmi, sinne pakattiin pakun perään asuntovaunu, uusi hankita sekin, ja taas ääriä täyteen ahdettu peräkontti. Fiilis oli mainio, aurinko paistoi ja rata oli super hyvä. Viime vuonna tämä kisa oli vesisadetta ja niin paljon kuraa etten muista sellaista nähneeni. Tämä kisa oli ehkä kautemme paras, ensimmäisessä erässä 12. ja toinen erä, tulikohan kaatuminen ja häntäpäässä, mutta maaliin kuitenkin. Esimmäiset nousupisteet saatiin.

Kuopion kisa ei paljoa mieltä nostattanut, ensimmäinen erä 28. ja toinen keskeytys, kaveri ajoi takarenkaaseen ja kumoon. Tornioon lähdettiin sitten pidemmän kaavan mukaan, tämä on ns. Pohjoisen kierros, joka käsittää pari kilapilua ja viikolla mahdollista osallistua valmennukseen. Pohjoisen kierros on mukava, erilainen reissu, mopoja oli pakattu kolme kappaletta pakun perään ja asuntovaunu keikkui perän pitäjänä. Motocrossi perheitä on paljon liikkeellä ja jostain hiekkalaatikolta aina löytyy ajokaveria. Tornion kisa oli lupaava, Isompi Puolikas tykkäsi radasta, aika- ajo sujui erinomaisesti ja ensimmäiseen erään lähdettiin hyvällä fiiliksellä. Kunnes, Puolikas ajaa ratavarikolle ja on valkoinen kuin lakana, ja haukkoo henkeä. Hyppää mopon päältä pois ja valittaa sydämen hakkaavan liian lujaa. Pulssi hakkaa laskemattomissa olevan määrän kertaa minuutissa, Puolikas on pahoinvoiva ja puhuu hieman sekavia. Meidän erä jää siihen. Vaikka omaan ammattini puolesta taidot selvittää poikani tilaa, oli tämä sen verran pelästyttävä kokemus ettei toista erää ajettu. 

Viikko vierähti kierrellen pohoisen crossiratoja ja pääsin itsekkin nauttimaan ajamisesta. Varsinkin Kemijärven huikeista maisemista nautittiin, rata oli minun ja Pienemmän Puolikkaan mieleen. Eikä sielläkään vältytty crossiseuralta, tutustuttiin Isomman Puolikkaan tiimikaveriin sattumalta.

Lomailun lopuksi siirryttiin kohti Raahea. Yövyttiin läheisellä leirintäalueella, elämäni ensimmäinen virallinen leirintäalue yöpyminen. Otettiin paikat parin muun crossiperheen kanssa alueen laidalta, jotenkin en tunne kuuluvani siihen caravaanari porukkaan (ainakaan vielä). Muut kastelivat amppelikukkiaan, leikkasivat nurmikkoa vaununsa edustalta ja rakensivat terasseja, kun meillä vaihdettiin uutta rengasta vanteelle ja rasvattiin mopojen ketjuja. Muutamia pariskuntia käveli ohitse hieman pällistellen, jotkut jopa useamman kerran illan aikana. Kovia lenkkeilemään ovat. Miehet kertoivat iltasaunalla kuulleensa että, siellä ei pidetty crossareista. Oli kuulemma aiemmin ollut joku crossariporukka joka oli hyppinyt saunan katolta fillareilla?? Olivat kuulemma saaneet porttikiellon alueelle. Kuka tunnustaa. Meidät toivotettiin tervetulleksi seuraavallakin kerralla, onneksi. 

Raahe, lyhyin kisa ikinä. Kaksi aika- ajo kierrosta ja kone sanoi sopimuksensa irti. Mopo keksi siinä sitten että nyt riittää ja siihen loppui ne ajot. Vika, mitä kävi ihmettelemässä varikolla yksi jos toinenkin, jostain neulasta oli pala pois keskeltä... hmm, olishan mulla voinut matkapakista silmäneula löytyä, mutta en kehdannut sitä kaikkien kuullen ilmoittaa. Kokonaisen huumori ei olisi riittänyt siinä kohtaa. Joku ihmetteli siinä varikolla ettei teillä ole toista mopoa vaikka niitä näyttää autossa olevan... no ei, autossa on kaks lisää mutta väärää kokoluokkaa. Pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin pienen pettymyksen varjostamana kohti kotia. 

Kuukauden kisatauko seurasi Pohjoisen kierrosta, siinä välisä yritettiin selvittää Puolikkaan sydän ongelmaa. Siinä nyt sitten yritettiin saada häiriötä filmille. Lupa ajaa tuli kuitenkin. Vieläkään ei ole selvinnyt mitään. 

Pienempi Puolikas kävi ajamassa kotiradalla Ponkes raceday-kisan. Kovasti Pikku Puolikas tykkää kisailla ja on innoissaan, mutta ei ole vielä rohkaistunut muihin kisoihin. Tämä kisa meni todella hienosti, ollen 32. vastustajia oli yhteensä 70. Pikku Puolikas oli haljeta ylpeydestä kun ei ollut viimeinen. Ihana asenne.

Pienempi Puolikas Kuopion radalla.

Liigakauden viimeinen kisa oli Porissa. Ei päästy sielläkään nauttimaan tuloksista, aika- ajo oikeutti B-finaaliin ja siellä menikin loistavasti, kunnes taas mopo sanoi köh,köh. SattumanKauppa tarjosi antiaan, erä jäi kesken. Toinen erä samoin. Mopolla oli syysflunssa.  En tiedä, mutta tuo kauppa on ollut meille hyvin antelias koko kauden, eikä sinne tietenkään ole bonuskorttia. Harmittaa niin suunnattomasti pienen pojan puolesta. Usko loppuu omaan tekemiseen ja ektoplasma-esiteinin omatunto ei kestä jokaista kuoppaa.

Saatiin vielä kauden lopuksi kutsu kerhojoukkue SM-kisaan. Puolikkaan tsemppaaminen kesti kyllä tovin, mutta hyvällä mielellä mukaan kuitenkin lähti. Ajo sujui omalla tasolla ja hyvällä fiiliksellä, kunnes taas, se keleen SattumanKauppa avasi ovensa. Ensimmäinen erä ajettiin,mutta rytmihäiriöt pilasivat taas toisen erän. Ajot jäivät joukkuekavereiden harteille. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta joukkue ajoi hienosti, ylpeitä voi olla hienoista nuorista pojista joilla yritystä riittää. Meidän seurassa kasvaa hienoja crossareiden alkuja.

Yhteenvetona voi sanoa että, yksi kisa ajettiin alusta loppuun Isomman Puolikkaan saldona. Pienempi Puolikas keräsi rohkeutta ja aikoo ensi kaudella olla mukana useammassa kisassa. Kokonainen sai kunniamaininnan ripeänä mekaanikkona ja Äippä kuulemma saa olla vieläkin mukana kisoissa, kokkaajana. Ainoat kisat minun kohdallani ovat taas canicrossia Rion kanssa. Luvassa muitakin juoksukisoja, olen ihan hurahtanut juoksuun.