Isompi Puolikas on tänä vuonna aloittanut kilpailu- uransa, jos ei lasketa kahta kisaa pienemmällä mopolla. Iso Puolikas on siitä harmillisen mittainen kaveri että,  joko ollaan liian pitkiä tai liian lyhyitä mopon selkään. Tällä tarkoitan sitä että, kun olisi ollut hyvä aloittaa kilpailu 65 kuutioisella mopolla, venähti kaveri liian pitkäksi ja polvet hipoi ohjaustankoa. Isompi mopo oli hiukan liian iso ja ikä ei riittänyt kisaamiseen sillä vielä viime vuonna, osa ikäluokka kavereista ovat siis sen myötä kokeneempia joita kaurapuuro ei ole venyttänyt liiaksi. Tämän kauden tavoitteena onkin ollut vain päästä maaliin. Äidin mielestä tämä on oikein hyvä tavoite, ei tarvi yrittää liikaa. Kausi alkaa olemaan loppua vaille valmis, pari kisaa enää jäljellä, mutta palataan viimeisimpään kisaan. 

Kisoihin valmistautuminen alkaa autotallissa jo viikkoa aikaisemmin, mopo on huollettava ja tarvittavat osat vaihdettava. Saatikka että siinä viikolla käydään vielä monta kertaa ajamassa, jolloin osan vaihtoja tulee hyvin usein. Varauduttava on myös siihen että, se mopo leviää viimeisenä iltana ja Kokonainen viettää yötämyöten tallissa sitä kokoamassa ja soittelemassa ympäri kylää varaosien puuttuessa kaupan hyllyiltä. Joku tietää aina jonkun jolla se osa saattais olla. Näin saadaan kisapeli kuntoon ja univelkaa kasvatettua. Tässä kohtaa joskus toivoisi kukkaron pullottavan sen verran enemmän että olisi se toinenkin kisapeli varalla, mutta vasta sitten, kun ja jos kisat alkavat olemaan merkittävämpiä ja mahdollisuudet kärkisijoihin todennäköiset, voi harkita toisenkin pyörän ostoa.

Pakun pakkaaminen on operaatio "Suuri Suunnitelma" . Kyllä kuulkaa sen ison peräkontin saa täyteen lattiasta kattoon, vaikka vain yksi poika ajaa kisaa.  Ensimmäisenä aloitetaan moposta ja sen tarvittavista välineistä, sitten pakataan polkupyörä molemmille puolikkaille, Pinempi Puolikas haluaa tietysti kaksikin pyörää mukaan, on temppupyörää ja tavallista fillaria. Sitten ahdetaan varikkoteltta, pukit, matot, grillit, pesurit, kanisterit ja kaasupullot, vaahtosammuttimet ja ja ja... lista  on loputon. Päälle heitetään jättikokoinen varustekassi. Siinä vaiheessa joku muistaa kysyä että, oliko se ja se mukana, no eipä näy tästä ensimmäisellä vilkaisulla. Heitetään varmuuden vuoksi kyytiin. Ja näin paku täyttyy, kunnes ovi pamautetaan kiinni ettei tavarat tipu. Kokonaisella on vielä tapana pakata yksitellen tavaroita mukaan, esimerkiksi lenkkarit voi olla siinä kasan päällimmäisenä ja sadetakkikin heitetty siihen viereen ja mä en taas tälläistä pakkaamista omassa pikku perfektiossani sulata, usein siis mä kerään tavarat kassiin ja sitten ihmetellään missä kaikki tavarat on. Ohjaamon puolelle on myös pakattavat ruuat, kahvinkeittimet ja vesikanisterit. Ruokailu on myös mietittävä etukäteen, miten missä milloin. Pienemmälle Puolikkaalle pleikkarit ja viihdykkeet mukaan. Ilta on jo pitkällä tässä vaiheessa ja hermot kiristynyt moneen kertaan. Univelkaa ei ehdi nukkumaan kunnolla ennen kellon soimista, töiden jälkeen lähtee täyteen ahdettu paku ja iloinen ryhmä rämä kohti kisoja.

Kisapaikalle saavuttua puretaan sitten se täyteen ahdettu peräkontti käänteisessä järjestyksessä. Ollaan kuin pieniä muurahaisia, jokaisella tavaralla on oma paikkansa. En ihan ole saanut selvää Isosta Puolikkaasta, miten kova se jännitys on, hän kun on rauhallinen ja lungi kaveri muutenkin. Ruoka ei maistu ja hieman hermoilee, mutta muuten kaveri on rauhallinen ennen ajoa. Pienempi Puolikas katoaa temppupyörineen heti jonnekin varikon vilskeeseen tapaamaan kavereita.

Lämmittely ja aika-ajo on ensimmäinen jännitys. Voi kun olisi sellainen korvanappi, johon antaa neuvoja sinne kypärän sisällle. En tiedä mitä siellä kypärän sisällä liikkuu, mutta on kuultu myös kommentteja "en mä ajanut aika- ajoissa täysiä", "olisin mä päässyt vieläkin lujempaa" hmmm, niin no, aika- ajojen merkitystä voisi vielä kerrata. Viimeisimmässä kisassa aika- ajoissa näkyi kesälomatauko, ei päässyt omaan ajorytmiin ja aika jäi B- finaaliin oikeuttavaan aikaan. Puolikkaalle tämä oli pettymys, kunnes saatiin hieman yritystä ja tsemppiä luotua kaveriin. 

Ensimmäinen erä. Lähtö. Se on ihan kamalaa katsottavaa radan reunalta. Emme edes Kokonaisen kanssa pysty olemaan vierekkäin kun jännitys on niin kova.  Henkisenä tukenani on kanssakilpailijoiden äidit. Videot näistä lähdöistä on hupaisia katsoa jälkeenpäin koska omat kommentit ovat julkaisukelvottomia. Onnistuuko lähtö, tuleeko kolareita ensimmäisessä mutkassa, kuka saa "holet" eli on ensimmäisenä lähtömutkassa, sen saanut palkitaan joissakin kisoissa. Voi apua, sydän hakkaa, kädet tärisee, päässä humisee ja mä vain katson. Oma Puolikas selvityy hyvin, ensimmäinen huokaus, ei kolareita. Ja sitten hanaa! Nyt voi jo siirtyä Kokonaisen viereen. Ai että sitä, monitor racen tuijotusta ja analysointia. Kannustusta kovaan ääneen kun Puolikas ajaa ohi. Ei se kuulemma edes ehdi sinne reunalle vilkaisemaan, mutta huudanpa silti ja kannustan. Viimeiset kierrokset, kaksi jäljellä. Aja niin lujaa kuin pystyt, huutaa mun mieli! Mutta älä yritä liikaa, aja maaliin. Ruutulipun heiluttua, muistan taas hengittää. Kaveri kunnossa, mopo kunnossa. Iso Puolikas melko tyytyväinen toiseen sijaan. Väliajalla paikataan Pienemmän Puolikkaan päätä ja polvea, temppupyörä oli näyttänyt luontonsa.

Toinen erä, sama lähtöjännitys. Se on taas niin että pyörtyä siihen jännitykseen voisi. Oliskohan tarpeen hankkia jotain nitroja varalle, ehkä mä vielä selviä ilman. Hyvä lähtö, ja hyvää ajoa. Kaksi kierrosta maaliin- kyltti nousee, mutta Isoa Puolikasta ei näy! Ei juma, nyt ollaan kaaduttu. Pääseekö ylös, onko loukkaantunut, eihän kukaan aja päälle. Pieni paniikki ja sydän hakkaa, mitään ei näy. Kokonainen kiertää kehää. Keltainen lippu heiluu, joku ratahenkilö juoksee apuun. Paniikki. Joko mä lähden juoksemaan sinne. Aika matelee. Nyt näkyy kypärä, mopo käyntiin ja liikkeelle. Helpotus. Aja Puolikas, aja. Mä näen miten tippa silmässä Iso Puolikas vääntää kaasua. Kierros maaliin ja viimeinen sijoitus. Voi elämä. Pettymys on valtava, lasit lentää ja kypärä on lähellä mennä perässä. Äidin silmät kostuu mutta ne on nyt nieltävä, tämä nyt vain kuuluu elämään. Mä en voi elää niitä lapseni puolesta, ne on koettava. Lohdutustakaan ei hyväksytä nyt. Pienempi Puolikas kurvaa vaihtamaan pyörää ja kysyy miten kävi, "no ens kerralla sä ajat paremmin" hän tuumaa ja jatkaa matkaa kaverilauman luo. Pettymystä kestää aikansa. Tavarat pakataan ja kaveria käydään vielä onnittelemassa ja sanomassa heipat.

Karavaani lähtee kohti kotia, hiljaa Isompi Puolikas miettii, tai niin mä luulin, kunnes vilkaisen takapenkille, siellä se nenä kiinni jahtaa Pokemoneja puhelimella ja pettymyksestä ei ole enää tietoakaan. Kuulemma pitää vain harjoitella enemmän. Pitää opetella ottamaan elämä Puolikkaan asenteella, katse jo tulevaan. Voidaan pysähtyä syömään vielä jäätelöt hienon ensimmäisen erän kunniaksi kuuluttaa Pienempi Puolikas!

 

Mietteet ennen ensimmäistä erää