Se alkaa olemaan kevät jo melko pitkällä näillä leveysasteilla. Se tietää motocrossikauden aloitusta nappularenkailla ulkoradoilla. Se on huikee fiilis kun katselee ulos ja miettii jospa pääsis hyppäämään crossipyörän selkään, kutkuttava tunne mahan pohjassa. Hymy nousee huulille. 

Meillä Pieni Puolikas ja Iso Puolikas ovat käyneet radalla jo useampaan otteeseen.  Voi sitä kuran määrää taas! Ensikauden tavoitteita ollaan mietitty yhdessä ja tuleviin kisoihin jo valmistaudutaan. Sen verran isoja valmistautumisia on edessä että ihan hirvittää. Kevenee kukkaro taas huomattavasti. Uusia pyöriä pitäis laittaa, kuljetuskalustoa huoltaa ja asuntovaunu olisi ostoslistalla. Ai niin, ja uusia saappaita, kypäriä ja suojia Puolikkaille, kun ovat venähtäneet taas talven aikana.  Kaiken se ottaa, paljon se antaa :D 

Isomman Puolikkaan valmistautuminen on ollut vähän niin ja näin. Ihme lorvikatarri iskenyt nuoreen mieheen. Ei niinku sitten millään saa liikkeelle. Aina kynsin ja hampain pitää viedä jotain urheilemaan. Valuu kuin laavavirta sohvalta lattialle. Olenkin miettinyt että onkohan tuossa iässä kehon rakennusaine jotain venyvää ja valuvaa ektoplasmaa? Se on jotain talvihorrosta ihan selvästi, nimittäin kun aurinko on alkanut pilkahtelemaan on tämä ektoplasmakin hieman saanut enemmän liikettä ja olomuoto on muuttunut. Onneksi, on nimittäin suuri huoli jos oma lapsi muuttuu vieraaksi alkuaineeksi. 

Koiran kanssa ollaan juostu ympäri pitäjää ja kova harjoittelu alkaa tuottamaan tulosta. Ensimmäiset kevään canicross kisat on merkattu kalenteriin ja sinne mennään jos kaikki on kunnossa. Ainut mietitys on että, miten ihmeessä me päästään muiden koirien edestä lähtemään reippaasti matkaan. Entä jos joudun ohittamaan toisen koirakon matkalla? Rion mielestä kun muut koirat on niin ihania ja aina pitäis saada tutustua. Eikä me edes pysähdytä lenkeillä muiden koirien juttusille, onkohan se vika siinä? Jos se ei saa jutella tarpeeksi muille koirille. Alkaa aika käymään vähiin tämän ohitus ongelman suhteen. 

Rio lenkin päätteeksi