Talvi on ollut hiljaista aikaa motocrossin saralla. Pojat ovat olleet hallissa ajelemassa, mutta minä en ole rohkaistunut sinne pieneen purkkiin vielä ahtautumaan. Olenkin kehitellyt itselleni uusia harrastuksia talven pimeinä iltoina.

Mulle iskee joka kevätalvi ihan kamala juoksuvimma. Juoksen kuin Forrest Gump ympäri kylää musiikin käskyttäessä menoani. En ole koskaan ollut kovin hitaan lajin menijä, kuten kävelyn. Mä tylsistyn, menee maku heti ensimmäisen kilometrin jälkeen. Juostessa tulee vain niin hieno fiilis kun pääsee hyvään rytmiin ja aurinko kimmeltelee lumesta, silloin voisi juosta loputtomiin. Koska perheeseemme kuuluu koira, jolla on myös tarve päästä lenkille, otin sen eräänä iltana mukaan juoksemaan. Se rakastaa juoksemista ja vetämistä ennen kaikkea. Lenkkimme kulki sen verran hyvin, että hain seuraavana päivänä juoksuvyön joustonarulla. Itselle vielä kunnon piikkarit peililiukkaille kaduille, jo oli valmis paketti täysmittaiseen lenkkiin.

Ensimmäisiä kertoja juoksulenkillä

Juokseminen helpottui huomattavasti asianmukaisilla varusteilla ja koirakin ymmärsi homman jujun, kun käsky käy tulee vetää vielä hiukan lujempaa ja vastaavasti hiljentää alamäkiin. Alamäet on kyllä vielä hieman liian vauhdikkaita, mutta sujuvampia kuin aluksi. Osaamme kääntyä käskystä melko hienosti oikealle, mutta ei vasemmalle. Täytyy varmaan kääntää lenkkisuuntaa, että tulee niitä käännöksiä myös sinne vasemmalle.

Tästä innostuneena päätin, että kevään aikana me osallistutaan koirajuoksukilpailuihin, canicrossiin. Nyt rakennetaan kestävyyttä ja vauhtia lisätään pikkuhiljaa. "niin nopee on koiravaljakko kuin sen hitain menijä", eli minä olen se joka opettelee vauhdin lisäämistä. Canicrossi on sulan maan kisa, vetokoirille kehitelty laji, joka on suuressa suosiossa Euroopassa. Canicrossissa ei ole koiran koolla ja rodulla väliä, varsinkaan harrastaja tasolla, mutta sattumalta lintukoirat ovat melko hyviä tässä lajissa. Kaikki juokseminen koiran kanssa ei ole canicrossia, vaan koiran täytyy vetää perässään juoksijaa. Tämä laji on kuin tehty meille! Veto on numero yksi kun laitetaan valjaat päälle.

Rio metsälenkillä

Ettei koiramme (ja emäntä) olisi liian toimeton oman päälajinsa (metsästys) ja juoksulenkkien ulkopuolella kokeilimme aloittaa myös agilityn. Joo, se hassu koiran huuto ja huitomis rata, jossa koira sitten omistajaansa miellyttääkseen hyppii esteitä ja sujahtaa sukkana putkiin, että saa sen emännän rauhoittumaan. Näin meillä siis. Koira menee minne käskee ja emäntä pyörii ja kompuroi. Tässäkin yritän opettaa niitä suuntamerkkejä, mutta tuntuu kuin koira kysyis "sun vai mun vasen?" Koska minä tosiaankin ohjaan sitä minne sattuu on menomme vähän vauhdikasta ilman päämäärää, mutta hauskaa meillä on ollut, eikä me oteta sitä sen vakavammin. Rio on ainakin ollut hyvin tyytyväinen kaikkeen tähän uuteen touhuun. Tämä kaikki puuhastelu omalta osalta on ollut mitä mainiointa peruskunnon rakentamista ajatellen ensikautta motocrossin parissa, ehkä mä sittenkin jaksan sen täyden erän ;)